torstai 26. marraskuuta 2015

Jakun tilaustyö alkoi

Tämän jakson näyttötyöksi tehdään asiakkaalle jakun tilaustyö. Asiakas voi olla ystävä, perhe tai luokkakaveri.
Minun asiakas on luokkakaverini, siis hänelle teen päällystakin ja se on näyttötehtäväni.




Asiakkaan kanssa keskustelin ja yhdessä valitsimme takin mallin. Mallianalyysi, kousittelu pienessä koossa sekä ompelujärjestys ovat valmiina. Koneella myös piirsin tasokuvan sekä poikkileikkauskuvat. Asiakkaalla on jo hyvä jakun peruskaava, joten siitä kuosittelin mallianalyysin mukaan.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Päällystakki on nyt valmis!

Vihdoin päällystakkini tuli valmiiksi tänään! Yeeeah, I did it ;D



Tällaisen tosi paksun kankaan käsitteleminen oli vähän pelottavaa alussa. Onneksi homma sujui rauhallisesti.
Mielestäni hopeaväriset metallinapit sopivat mustaan miehustaan todella hyvin.


Minusta tuntuu, että vaikein kohta oli taskujen tekemistä ja se kesti pitkään.

Aikaisemmin itseasiassa ajattelin niin erivärinen kaulus on vähän ruman näköinen, mutta loppujen lopuksi se ei ollut. Olen todella tyytyväinen tähän takkiin. Kiitos opettajille avustanne!



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Takin ompelu prosessi

Hihat kiinnitettiin ja vuorikangaskin ommeltiin päällystakkiini.
Helman ompelu ja napit vielä puuttuvat, mutta siinä kaikki. Niin ajattelen, että ensi viikon maanantaina vihdoin takkini tulee valmiiksi!


Minulla ei ollut takilleni sopivia nappeja kotona, eikä koulun varastostakaan löytynyt. 
Viikonloppuna kävin Stockalla etsimässä. Halusin yksinkertaisia metallinappeja ja onneksi Stockalta löysin juuri sellaisia. Maanantaina nappihomma odottaa minua.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Tasku, tasku ja tasku!

Jakun harjoitukseen meidän on pakko laittaa vuori, halkio hihansuissa, kansotasku ja liivitasku.
Minulla oli tänään taskupäivä, eli tein päällystakkiini kansitaskut ja myös liivitaskun.


Viime vuoden housujen jaksossa tehtiin tällaisia haastavia taskuja, mutta olin unohtanut huonosti miten taskut rakennetaan ja ommellaan....
Minun täytyi oppitunnin alussa miettiä rakenteita varovasti. Onneksi ne onnistuivat ihan hyvin :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Jakun harjoitus

Aika menee niin nopeasti ja nyt meillä on jakku-jakso koulussa. Ensiksi tehtiin 2 erilaista kaulusharjoitusta, eli huivikaulusu ja herrainkaulus.


Kaulusharjoituksen jälkeen aloitin kokonaisen jakun (takin) harjoituksen. Itselleni yritin tehdä päällystakin villakankaasta.