tiistai 26. huhtikuuta 2016

Sisustussuunnittelu ja toteutus näyttötyöksi

Näyttötyöksi teen Suomen Punaisenristin kerhotilalle sisustussuunnittelua ja toteutusta. Sille kerhotilalle tarvitaan verhoja, sisustustyynyjä, kaitaliina ja koristeita.


Ensin tein suunnittelukansion ja näytin kerhotilan vastaavahenkilölle Raijalle. Hyväksynnän jälkeen aloitin toteutuksia.






Ompelen tuotteita Marimekon kankaasta :) Verhon kohdistus on uusi asia minulle, mutta toistaiseksi työni on sujunut hyvin.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Työssäoppiminen ompelimossa

Koulun viimeinen jakso alkoi 21.3.2016 ja se on ompelimon työssäoppimisjakso. Työssäoppimispaikkani on Helsingin kaupungin asukastalo, Oulunkylän Seurahuoneen ompelimo. 



Ompelimossa suunnitellaan ja ommellaan tuotteita, joita myyddän Seurahuoneen käsityömyyntipisteessa. Toistaiseksi olen tehnyt muutamia ekokasseja, pussukoita ja lahjapusseja. Työhön kuuluu myös asukastalon asiakkaille käsityön ohjausta. Viimeviikosta yksi rouva on yrittänyt ommella tunikan itselleensa ja minä olen auttanut häntä. 






tiistai 8. maaliskuuta 2016

Tilaus-kotelomakon ompelu

A-linjaisen mekon viimeistelyn jälkeen aloin leikata kotelomekon miehustakangasta. Kangas on Marimekon 100% puuvillakangas.


Kangas oli juuri mekon pituus ja ei riittänyt helman 4cm saumavaraa, joten saumavaraksi käytin kaitaleita. 


Ompelin Raakakauluksen mekkoon. Silloin huomioin kauluksen kuviota. Ompelu sujui ja mekko tuli valmiiksi.




sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tilausmekon viimeistely

A-linjainen mekko tuli valmiiksi. Toivottavasti asiakas on tyytyväinen mekkoon. 


Hankalin kohta oli kousittelu. Minulla ei ollut tarpeeksi tietoa A-linjaisen puvunkuosittelusta, joten pyysin apua opettajalta.


Protosta tuli sivulinjan korjaus, mutta sen voi korjata helposti opettajan avulla. Tämän mekon tein asiakkaan toivomuksen mukaisesti. Etu- ja takakappaleen muoto on aivan erilaisia ja se näyttää hauskalta. Ehkä minäkin haluaisin itselleni samanlaisen mekon.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

A-linjaisen tilausmekon käsittely

Asiakkaan päällä A-linjaisen mekon proto istui kauniisti proton sovituksessa, mutta sivusauma ei ollut oikeassa paikassa. Sen takia korjauksen jälkeen tein toisen proton ja tarkistin uudelleen sivusauman paikkaa. 



Maanantain iltapäivällä aloin tehdä mekkoa oikeasta kankaasta. Asiakkaan kanssa kävimme Eurokankaassa viime viikolla ja silloin ostimme tummansinisen pellavasekoitteen kankaan A-linjaiselle mekolle.


Miehustan sekä vuorin ompelu on mennyt sujuvasti. 
Vielä tarvitsee käyttää napinlapinkonetta ja kiinnittää nappeja. Ompelun kestävä johta on kuitenkin jo ohi, joten pian mekko tulee valmiiksi.